Tiedote
25.5.2016

Miten Liikennekaari vaikuttaa tulevaisuuden liikenteeseen?

Liikenne- ja viestintäministeriö on valmistellut Liikennekaari-esityksen, jonka yksi päätavoitteista on uudistaa liikenteen digitaalisen toiminnan kasvuympäristö. Liikennekaaressa on kolme vaihetta, joista ensimmäisessä yhtenäistetään liikennemarkkinoita ja -palveluja koskevia säädöksiä, kuten joukkoliikennelakia, taksiliikennelakia, kuljettajien ammattipätevyyksiä ja tavarankuljetusta koskevia lakeja. Liikennekaari-esitykseen annettiin määräpäivään mennessä poikkeuksellisen suuri määrä lausuntoja. Ryhmä edistyksellisiä suomalaisia toimijoita on perehtynyt Liikennekaari-esitykseen ja toivoo sen läpimenoa.

“Liikenteen uudet palvelut keräävät tällä hetkellä eniten investointeja. Liikennekaari mahdollistaa niiden saamisen Suomeen ja luo sitä kautta uusia työpaikkoja.” sanoo MaaS-konseptin kehittäjä ja MaaS Finland Oy:n toimitusjohtaja Sampo Hietanen.

“Nyt ei pidä vatuloida asiakkaiden ja koko Suomen etua. Liikennekaari pitää saada pikaisesti voimaan mahdollisimman laajasti”, toteaa Pekka Möttö, joka loikkasi OnniBusista Tuupiin jatkamaan asiakaslähtöisten liikennepalveluiden vallankumousta.

Kolme Suomen liikenteen tulevaisuuden skenaariota:

1) Liikennekaari-esitystä ei hyväksytä vastaavasti kuin ei muitakaan vanhentuneen sääntelyn purkamiseen tähtääviä toimia. Tämä hidastaa kokeilukulttuurin ja jakamistalouden edistymistä. Tulevina vuosina liikkumismuotojen jakauma pysyy kutakuinkin samanlaisena kuin se on tällä hetkellä. Liikkumisen kustannukset suhteessa ostovoimaan nousevat muun muassa öljyn hinnan kohoamisesta ja Suomen viennin ja talouden laahaamisesta johtuen. Liikkumispalvelut kehittyvät ulkomailla ja Suomi jää kehityksestä jälkeen.

2) Liikennekaari-esitys hyväksytään vasta, kun sitä sitä on pitkään hiottu viimeistä yksityiskohtaa myöten: Yksityisauton omistamiselle kehitetään kyllä varteenotettavia vaihtoehtoja, mutta ne yleistyvät pikkuhiljaa sukupolvenvaihdoksen myötä. Tämä korostuu erityisesti pääkaupunkiseudun kaltaisilla alueilla, jossa nykyisinkin vain joka kolmas hankkii ajokortin 18 vuotta täytettyään. Etenemisen hitaudesta johtuen ulkomaisilla toimijoilla on kuitenkin ollut mahdollisuus kehittää liiketoimintaansa etukäteen isossa mittakaavassa, mikä heikentää kotimaisten ratkaisujen liikkeelle lähtöä ja kilpailukykyä.

3) Liikennekaari-esityksen ensimmäinen vaihe hyväksytään nopeassa tahdissa ja lähdetään siitä, että yksityiskohdat ja puutteet hiotaan kuntoon seuraavissa vaiheissa, kun on ensin opittu konkreettisista palvelukokeiluista. Sääntelyn uudistaminen etenee myös muun jakamistaloutta rajoittavaan lainsäädännön kehittämiseen. Yksityisauton omistamisen vaihtoehdot tulevat käyttöön nopeaan tahtiin. Liikennekaaren mahdollistamat liikennekokeilut vievät kotimaisinkin voimin liikkumistapojen evoluutiota eteenpäin kiihtyvällä vauhdilla.

Kestävä liikenne -kampanja tulevaisuuden liikennepalveluiden puolesta

Ryhmä edistyksellisiä suomalaisia toimijoita toivoo Liikennekaari-esityksen johtavan lainsäädäntöön, joka mahdollistaa eri liikennemuotojen joustavan yhdistämisen ja kehittämisen kansalaista palvelevaksi turvalliseksi, edulliseksi ja helpoksi kokonaisuudeksi. Liikennekaari menee eduskunnan käsittelyyn kesäkuussa. Kampanjaan osallistujat pyytävät päätöksentekoon osallistuvia ottamaan huomioon, että uusia liikenneratkaisuja tarvitsevien kansalaisten kannalta on vain kaksi vaihtoehtoista lopputulosta.

  1. Esitys hyväksytään nopealla aikataululla, mahdollisesti pienten korjausten jälkeen. Suomalaisilla on mahdollisuus luoda reilu ja toimiva moderni liikennejärjestelmä omilla ehdoillaan sekä saada etulyöntiasema liikenteen digitalisaation edelläkävijämarkkinana.

  2. Esitys hylätään tai se palautetaan ministeriöön valmisteltavaksi. Eri sidosryhmät jatkavat omilla linjoillaan, maailma menee menojaan ja Suomi jää jälleen kerran kopioimaan muualla tehtyjä ratkaisuja.

Kestävä liikenne -kampanjan järjestää Kestävä Suomi -yhdistys tavoitteenaan vauhdittaa muutosta kohti kestävää yhteiskuntaa. Tämä saadaan aikaan kehittämällä ja tukemalla avoimesti yhteisöllisyyttä, vapaaehtoistyötä, työllistämistä ja kansalaisten aktiivisuutta edistävää toimintaa.

Kestävä liikenne -kampanjassa ovat mukana ainakin:
Autolevi
City Car Club
CoReorient / PiggyBaggy
Kestävä Suomi Ry
Maas Finland
24Rent
Shareit Blox Car
Tuup
Tziip
ja joitakin yksityishenkilöitä

Lisätietoa Kestävä liikenne -kampanjasta ja yksityishenkilöiden liikenteen tulevaisuuteen liittyviä haastatteluja:
www.kestavasuomi.fi
facebook.com/kestavasuomi
twitter.com/Kestavasuomi

Kampanjassa käytetään hashtageja #kestavaliikenne, #liikennekaari ja #jakamistalous

Lisätietoja: kampanjan koordinaattori Henni Ahvenlampi, 045 601 0390, info(at)kestavasuomi.fi, Kestävä Suomi ry.